I ride the wind forever free

Edellisestä postauksesta ihan liikaa aikaa. Anteeksi. Stressi päällä koska koeviikko. Okei nyt mä kyllä koijjaan, oon vaa niin helvetin laiska, etten oo saanu aikaseks tänne kirjottaa. Ja kiireinen.

Nyt kuitenki luvassa hyvin sekava ja kaikki tunteet ja tapahtumat sisältävä kiinniottopostaus.

Ihan ekaks haluun kertoo et rakastan aamuja! Mikää ei oo ihanampaa ku herätä aikasin, keittää kahvit, juoda ne sängyssä samalla kun meikkaa ja kuuntelee musaa. Varsinki jos on kylmä talviaamu, on ihanaa palata kahvikuppi kädessä takasin peiton alle ja rauhassa meikkailla ja välissä vaan lagaa ja ehkä fiilistellä musaa.

Monesti sanotaa että on joko aamu- tai iltaihminen, ni mä oon kyllä vähän molempia. Rakastan valvoa pitkään, ja rakastan myös aamuja. Ongelma on se nukkuminen. Tarvisin enemmän unta, mut en vaan yksinkertasesti tykkää siitä. Mulla olis niin paljon parempaaki tekemistä ku maata jossain horroksessa puolet mun elämästä. Gonna live while I'm alive, I'll sleep when I'm dead. 

Ainut huono tossa nukkumisjutussa on se, että oon koulussa aina ihan yliväsyny, mutta ei se haittaa, menee ne ussan tunnit näinki:

                                      

Ja pakko riehua täälläkin, että sain vihdoinki kauan himoitsemani valkoset buutsit, kiitos Miisan. Oon ettiny liian pitkää, ja tunnen itteni nyt paljo paremmaks rokkariks koska noi on vaa niin unelmakengät. Älkää kysykö.

Sitte taas ihan vaan tuli mieleen, että leikkelin tossa yks päivä mun hiuksia tuolta ihan ylhäältä vähän lyhyemmiks, jotta pysyisivät pystyssä. Aattelin vielä leikata etuhiukset lyhyiks silleen tohon eteen, mutten oo vielä uskaltanu. Ajattelin pitää ylhäältä lyhyet, mutta kasvattaa mun puolipitkät täyteen mittaan, niin noi latvat ei näyttäis niin ohuilta. Ja alla kuvaa siitä kun hiukset on PARHAIMMILLAAN, ees vähän tuuheilta näyttävät tässä. Kun vaan olisivat useemmin.

No sitte ehkä viikon kohokohta: karkasin kotoa. Tytti oli yötä ja lähettiin yöllä ulos chillailemaa. Ja kukaa ei nyt sano että laimeeta, koska en oo ikinä ennen karannu. Oon ollu aina niin kiltti pikkutyttö =) Ja okei, jotkut ei ehkä laske tota karkaamiseks, mutta oli vapauttavaa silti. 

Ennen sitä kuitenki oli tunnelman nostatusta ja katottiin kaikki parhaat kasari musavideot läpi ja lakattiin kynsiä ja tupeerattiin hiuksia. 

Huomaa taustalla Living on a Prayer.

Kahdelta yöllä lähettiin sitte ulos, ja Miisa odotteli meitä ja mentiin porukalla Kalalammen laiturille vesipiippuilemaa, kuuntelemaa musaa, ja tajuamaa, ettei oo enää kesä.

Hehkeenä ja näin mutta ainoa julkasukelponen kuva siltä reissulta.

Reissun paras hetki oli kun kuunneltii W.A.S.P.in Forever free ja ku kertosäe pamahti päälle, tuli tuulenpuuska. Olin vapaa. "I ride the wind forever free". Voisin jopa tatuoida ton johonki. Mutta joo kuunnelkaa kappale niin tajuatte ehkä tän mun tunteen:

Musta tulee rokkimummo

Faijalla on kaveri. Ne aina puhuu mulle kuinka se kaveri on ollu 70-luvulla OIKEA glämäri. Mott the Hoople oli sen lemppari. Ja aina ku se on meillä istuus iltaa, se alkaa mulle kertomaa kuinka nykymusiikki on syvältä. "Mun poika, se kuuntelee jotaa räppii. Siis, siin ei oo mitään hienoa, ei se oo musiikkia. Ian Hunter on oikee taiteilija. Se tekee musiikkia!" On jotenki tosi hupaisaa kuunnella vanhan miehen tällästä puhetta. Se on ihan henges mukana. Ja eilen se toi mulle Mott the Hooplen Greatest hits -levyn. Ihan vaan siks että sen mielestä on hienoa että nykyäänki on nuoria jotka kuuntelee "oikeeta" musiikkia. Siinä se sitte kerto joka biisin listasijotukset ja tekoprosessit ja kriitikoiden arvostelut. Se oli niin kiinni siinä jutussa, oikeen ilo nähdä.

Ja tästä mulle tuli mielee, et bändejä voi tosiaanki fanittaa viel monen kymmenen vuoden päästä. Ei tän tarvi olla mikää teinijuttu. Porukat usein sanoo et "kylhän toi viel menee ohi", mut entä jos en haluukkaa? Koska haaveilen oikeesti et musta tulee sellanen kunnon rokkimummo. Ainut, että ne ketkä nykyää on jo päälle keski-ikäsii, voi fanittaa samoja bändejä ku nuorena, vaikka bändien jäbätki on jo hyvän ikäsii, mut entäs sitte ku mä oon 50? Kaikki legendat on kuopattu jo. Tai no, joku Ozzy ja Nikki Sixx nyt varmaa on kuolemattomii koska muuten ne ois jo mullan alla, mut tajuutte varmaan mun pointin. Se on surullista. 

Oon myös aina aatellu, et tuleekohan mun lapset mulle sillee et "Vähänkö mä oisin halunnu elää 2010-luvulla! Silloin kaikki oli nii upeeta!" Hämmentävää. Sit ne kuuntelee kavereittensa kans jotaa Lauri Tähkää ihan kikseis. Sen haluisin nähä. 

No mut täs nyt tunnelman mukaisesti Mott the Hooplea. Ei oo ihan sitä mitä yleensä tykkään kuunnella, mut on tää kyl aika pirun hyvä. Tää on sitä "oikeeta" musiikkia ;)

That's me from day to day

Nyt on taas yli viikko kulunu edellisestä postauksesta, joten vaikka mitä on ehtiny tapahtumaan, mutten siitä jaksa tässä selostaa enempää. Oon viikon aikana ottanu joka päivä kuvan päivän asusta ja aattelin tässä nyt sitte selostaa näitten kuvien avulla jotain omasta tyylistäni ja sitä rataa. Pahoittelen kuvien laatua, ja en tiiä onki tälläsessä tarkotus vetää maanantaista sunnuntaihin, mutta mun viikko sattu nyt alkamaa keskiviikosta.


Keskiviikko:

Joo eli tässä olevan jakun kans mul on viha/rakkaus-suhde. Joskus oon monta kuukautta pitämättä koska se ei vaan istu hyvin tai en löydä sen kanssa sopivia vaatteita, mutta nyt oon taas tykästyny siihin.  Tykkään muutenki tosi paljo punasesta väristä vaatteissa, vaikken ite omista paljoo punasta. Kengistä pakko sanoa, että löysin ne kirpparilta kolmella ja puolella eurolla ja tykkään ihan älyttömästi. Niissä on suhteellisen korkee korko ja koroilla kävellessä tulee aina sellanen ihanan naisellinen olo, ja muutenki kun oon lyhyemmän puoleinen ni saan lisää itsevarmuutta koroista.

Torstai:

Kesällä innostuin taas pitämää farkkutakkia, koska se on jotenki pirteen vaaleen värinen. Ja vielä vaaleet housut ni on välillä vähän muutaki päällä ku pelkkää mustaa. Huomaan aika usein, että on tosi mustat vaatteet, eikä siinä mitää vikaa sinänsä, mut tykkään kyl et olis jotaa värikästä ja vaihtelua. En tykkää siitä yleistyksestä et rokkareitten on pukeuduttava mustaan. Tässä kuvassa muuten näkyy noi kengät ehkä paremmin, vaikka hämää et korko olis tollanen tosi lyhyt.

Perjantai:

Tää asu oli mulla päällä koulukuvassa. Noi housut on ollu yhet mun rakkaimmista, sellaset perus kiiltävät legginssit H&M:stä, mut ne on jo yli vuoden vanhat ja ihan kulunu ja halkeillu se pinta, mutten silti voi luopua niistä. Tahtoisin uudet samanlaiset, muttei enää oikee löydy sellasia kun haluisin. Porukat tosin aina valittaa ettei tykkää noista kun ne ei oo oikeet housut ja ne sano että ostavat mulle ennemmin aidot nahkahousut. Kelpaa. 

Noi buutsitki on kirpparilöytöjä, vaikka väri ei aluksi ihan miellyttäny. Oon pitkää jo ettiny valkosii buutsei, ne olis taivaalliset, mut Kouvolan kirppareilta ei helpolla löydä mitää, varsinkaa buutseja, varsinkaa mun kokoa.

 Lauantai:

Lauantaina menin Helsinkii Kentsulle ja sen kanssa käytii kattomassa Muddy Bonesii Espan lavalla, ja tän näkösenä sinne sitte päädyin. Sori, että oon leikannu pääni pois tästä, ja näyttää siksi vähän tyhmältä  tää kuva (samoin ku tuossa maanantain kuvassa), mutta aina ei vaan ilmeet onnistu..... Mutta joo, en nyt ihan tiiä oliko paras mahollinen asu koska, sielä sato ihan helvetisti, ja lopputulos oli se, että Bonesin Pete sano mulle: "Sä näytät vähän uitetulta koiralta." Kiitos tästä.

 Sunnuntai:

 Helsingin reissulta saavuttaessa vähän sitte leikin neitiä ja pisti tommosen hameen (ja vielä korkkarit!). Toi liivi oli pitkään yks mun suosikki vaatteista, mut nyt en oo sitä vähään aikaan pitäny niin paljoo. Taitaa johtua siitä mitä sanoin aikasemmin tosta mustasta, se vaa on jotenki niin.... musta. Välillä mä aattelen et kannan varmaa ihan turhaa hirveesti vaatteita ja muuta sälää mukanani Helsinkii vaikken oo siellä pitkää, mut minkäs mä itelleni mahdan.

Maanantai:

Tää on vähä turhan sumee kuva (kyllä, äitini osaa kuvata). Mutta mikäs siinä, perus maananaifiilikset, kun ei oo ajatuksenjuoksukaa vielä mitää hirveen kirkasta alkuviikosta. Kauheeta ku just manasin etten tykkää jos on pelkkää mustaa, mut tässä sitä taas ollaa. Ainut toivon pilkahdus väristä on huivi, mut siihin se sit jääki...... Hattu on mun kaveri. Siitä mä tykkään. Se on pelastanu mut usein ku ei oo vaan hiukset menny hyvin, tai ei oo vaan yksinkertasesti jaksanu laittaa.

Tiistai:

Tiistai oli ihana päivä kun paisto aurinko, ja päätin sitte taas pistää vähä pirteempää päälle. Ei tässä nyt mitään ihmeempiä, hameita tosiaan tykkään pitää, ja erityisesti näitä tän mallisia, mitkä on tiukkoja. 

Elikkäs joo, siitä saa varmaan aikalailla selville mun tyylin. Koko juttu tehdä tämmönen postaus tuli mieleen, kun mua haastateltii ja kuvattii Kouvolan Sanomiin sellasen pieneen nurkka-juttuun "Mun kuteet". 

Ja sellasta asiaa vielä, että mitä ootte ihmiset mieltä, voisinko mä ens kerralla kun otan permanentin, niin laittaa pienempää kiharaa kun mitä nyt? Ku tuntuu että nää suoristuu niin helposti ja paikoin näyttää vaa laineikkailta. Haluisin kunnon sellasen kasari-fledan, eikä vaan melkeen... Toisaalta pelottaa, ettei se menis sitte liian kiharaksi, mut eipä sitä tiiä ku kokeilemalla. Eikä se kyl oo ihan vielä ajankohtanen, koska viel useempi kuukausi ennen ku kannattaa ees harkita uuden ottamista. Mutta mielipiteitä kaipaisin.

Tähän vielä Jovia kuunneltavaksi parista syystä. 1) Aina ku alan puhumaa permanentista, tekee mieli kuunnella Jovia, koska sanat permanentti ja Bon Jovi vaan kuuluu yhtee. 2) Oon ihastunu tähän biisiin vasta nyt, koska oon aina kuunnellu sattuneista syistä vaan tän hidasta versioo, ja nyt oon popittanu tätä ihan kikseis ku aurinko on paistanu ja muutenki ollu hyvä mieli.

ADIOS!