tiistai 28. elokuuta 2012

My music makes me smile

Joo elikkäs oon jo jonkin aikaa suunnitellu tekeväni postauksen musamaustani sekä siitä, kuinka siihin päädyin. Ja kun sellaista vielä kyseltiinkin, niin tässä se nyt olis.

Oon kuullut monien sanovan että ne on periny musamakunsa vanhemmiltaa, ja että miten hauskaa, kun porukat on teini-iässä kuunnellu ihan samoja bändejä. Mulla ei tosiaankaan ollut näin. Kun olin ala-asteella, systeri kuunteli suomi-metallia, ja se on meidän perheen musiikkimieltymyksistä ollut ehkä lähimpänä omaani.

Ensimmäinen bändi, jota aloin tosissani kuuntelemaan, oli System of a down. Pakko myöntää, että oli se aika outo ihailun kohde 4.-5.-luokkalaiselle, mut just sen takii mä siitä niin paljo tykkäsinki. Ekaa kertaa tunsin olevani jotenki erilainen ku muut, ja se tuntu hyvältä. Oon aina halunnu erottuu jotenki muista, oli se sitte musamaku, koulumenestys tai mikä vaan. Joskus vieläki tykkään kuunnella Systemii, jotenki tulee niin nostalginen olo, ja niitten biisit on vaan jotaa niin randomii (hyvällä tavalla), et niist tulee hupaisa olo =D


5.-luokan lopussa törmäsin sattumalta uuteen yhtyeeseen nimeltä KISS. Se oli sitte menoa. Puoltoista vuotta mä jaksoin kuunnella ja ihan tosissaan fanittaa Kissiä, ja ainoostaan sitä. Kaikennäköstä krääsää ja hirmusti levyjä ja dvd:itä on kertyny. Saatoin kuluttaa suurimman osan siitä musasta loppuu sen ajan aikana, enkä siten enää oo niin paljoo nykyään kuunnellu, mut Kiss pysyy mun sydämessä aina. Se vaan tulee aina olemaa bändi, joka on vaikuttanu muhun eniten. Ja kyllä mä Kissin 80-luvun tuotantoo kuuntelen vieläki.



Tän Kiss-kauden jälkee tutustuin sitte enemmänki 80-lukuu. And I fell in love. Löysin Poisonin, Mötley Crüen, Warrantin ja Cinderellan. Ja en vaan voinu kuvitella mitää sen hienompaa ku miehet naisten vaatteissa ja tupeeratuissa hiuksissa. Kaikki se kimallus ja huulipuna! Ja tykästyin tähän iloseen meininkiin, ja toisaalta taas raastaviin balladeihin. Se vaan kuulosti täydelliseltä.







Nää bändit oli mun silta pois pelkästä Kissistä, ja näitä seuras huima määrä samankaltasia bändejä, toisia kuuntelen/fanitan enemmän, toisia vähä vähemmän. Mut tärkeiks on noussu sellaset yhtyeet kun Stryper, White Lion, Danger Danger sekä Pretty Boy Floyd näin alkajaisiks. Ja lista vois jatkua vaikka kuinka pitkään, eli se ei rajoitu vain näihin jotka tässä mainitsen. 

Aika ajoin tekee mieli myös vähän synkistellä, ja silloin W.A.S.P. on ihan lyömätön. Esimerkiks Crimson Idol on loistava levy, ja tykkään siitä synkästä fiiliksestä, se on vähän ku kauhuleffa.



Eikä unoheta teräsnaisia! Vixen on mulle tärkee bändi, koska siinä on esimerkki, että naiset voi vetää ihan yhtä hyvin ku miehetki. Vixen on myös bändi, joka on vaikuttanu varmaa eniten mun nykyisee ulkonäköö. Ja sellanen naislaulaja kun Pat Benatar saa myös multa pisteet. Biisit vaan kuulostaa hyvältä ni mikäs siinä sitte.




Aikalailla siinä on mun musiikkihistoria, vaikka olikin vaan vuoren huippu. Kaikki saa tulla ehotteleen biisejä ja bändejä joista voisin tykätä, koska it's never enough!

tiistai 21. elokuuta 2012

Antakaa anteeksi angsti

Luoja mua auttakoo.......
Kuolen täällä väsymyksee..
Pahoittelut etten oo jaksanut kirjottaa vähää aikaa, osasyynä se että olin Ruotsissa neljä päivää enkä päässy koneelle. Mulla on nyt muutenki nii paljo stressiä ettei vaan jaksa mitää. Kehittelen kunnon postausta sitte loppuviikosta kun lähetään Turkuun ni autossa on aikaa tehä.

Mutta siis mua stressaa lukio just nyt ihan sairaasti, en tiiä ehkä mä vaa ajattelen asiat liian vaikeesti. Mut koko ajan on olo ettei oo aikaa mihinkää, ja sitte ei viitti alkaa tekemää mitää. Ja tällänen ajattelu on ihan perseestä koska silloin ei saa mitää aikaseks.

Ja pahin seuraus mun stressistä on se, että hiukset tippuu päästä. Oon oikeesti huomannu et aina ku stressaa ni tippuilee hiuksia enemmän ku normisti, mikä on ehkä maailman hirvein asia. Koska hiukset on elämä.

Ja ihmeellisintä on että väsyttää, mutten jaksa nukkua, ja tekee mieli valvoa kaikki yöt kokonaa. Oon nykyää ihan yöihminen. Se ois muuten iha jees, mutta koulu ei tykkää tästä rytmistä.

Eli en tässä enempää ala valittamaa, pahoittelen tän postauksen angstisuutta =D Mut joo ei tässä voi muuta ku kuunnella biisejä jotka auttaa täs mielentilas. Alla loistava esimerkki.

maanantai 13. elokuuta 2012

School dayz

Voi ei, nyt se kesäloma alkaa sit vihdoin olla lopussa. Kaikennäköstä kerkesin viel tässä vikana vuorokautena tehä. Ja tietenki joka vuotinen 'valvon koko yön' -kesän lopettajainen. Tällä kertaa tosin yksin, mut hyvin mä näinki pärjäsin. Tulipa taas tehtyä se klassinen virhe, että yön pimeinä tunteina päädyin yksin kattomaa paria kauhuleffaa.

1. Boogeyman. Puolee välii asti olin oikeesti ihan paskat housussa ja oma kaappi näytti pelottavalta ja ootin jo et sielt hyppää kummitus. Jälkimmäinen puolisko oli pettymys koska siinä näytettii se kummitusjäbämikälie, sellanen läpikuultava valkonen mies.... Sinne meni se pelottavuus. Oon aina ollu sitä mieltä et se mitä ei nää, on kaikist pelottavinta.

2. I spit on your grave. Siis ihan järkyttävä. Ei niin pelottava mut ihan järkyttävä. En sano muuta.

Ihminen osaa kyl olla tyhmä ku kattoo tollasii. Ja mä vielä ku oon tosi säikky jo valmiiks. Vaik tosin en mä ymmärrä niitäkää jotka kattoo kauhuleffoi ja sanoo et "ei mua pelota näis mikää". No miks hitossa ne sitte kattoo? Ku niiden elokuvien tarkotushan on luoda jonkinlaista pelontunnetta. Mikä on kierolla tavalla tosi kiva tunne. On se outoa.

No mut tän kauhun yön jälkee suuntasinki äitin kans kaupunkii ostamaa koulukirjoja (onneks oon ajoissa liikkeellä, kouluhan alkaa VASTA huomenna). Tän jälkee jäin vielä tekemää viimeisiä hankintoja kouluu varten:


Ensin vähän piristävämpää värii kynsii ettei aina oo vaan musta =D


 Kouluvihkoja joita sitte kotona vähän koristelin omannäköisekseni......


Tälläsii oon ettiny jo pitkää, aika perus mut mä tykkään!

Ja huippuna löysin kirpparilta ton paidan (2e!), rakastuin siihin ylipaljo, en tiiä antaako tää kuva oikeeta kuvaa mutta kuitenki.


Kyllä nyt kelpaa mennä kouluu näitten kanssa. Tosin meen vaa päiväks, keskiviikkona on lähtö Ruotsii kattomaa systerin triathlon-kisoja, eli en hirveen pitkää kerkee näyttää nättiä naamaani uudessa koulussa ku oon jo lähös karkuu..... 

Eilen illalla muuten törmäsin sellasee artistii kun Pat Benatar, ja nyt tullu kuunneltuu taukoomatta, ihan mahtava!






sunnuntai 12. elokuuta 2012

New day, new start

Heloou!

Elämä yllättää joskus. Jännää ajatella millanen oon ollu vaan vähän aikaa sitte, ja kuinka kaikki on nyt muuttunu, ainaki omasta mielestäni paremmaks. Uus alku elämässä, ja siks myös hyvä ajankohta vihdoinki alottaa kauan suunnitteilla ollut blogin pitäminen. 

Kuka mä siis olin?
Peruskoulua käyvä himourheilija. Joka päivä koulun jälkeen treenaamaa, syömää ja taas treenaamaa. Triathlon oli tuo kyseinen aikaa vievä harrastus (tietämättömille: se on uinti-pyöräily-juoksu peräkkäin). Kyllähän mä siitä ajoittain tykkäsin kovastikin, mut useimmiten treenaaminen oli pakkopullaa.

Sitte yks päivä mä aattelin et mitä järkee täs on? Oon viettäny ison osan elämästäni urheillen, enkä oo ehtiny elää. Mähän kuitenki oon pohjimmiltani teini ja haluun myös elää sen mukaa. Niimpä mä sitte käänsin kelkkani ja lopetin koko touhun. Nyt oon ollu kuukauden kuivilla, ja oon eläny enemmän ku monee vuotee. Oon saanu intoa soittaa bassoa (en tosin vielä hirveen hyvin =D) ja oon myös ollu paljo kavereitten kanssa. Kuunnellu musaa ja valvonu öitä. 

Kun mä reilu puol vuotta sitte täytin 15, mä sanoin itelleni: "Nyt mä oon 15, pakko pitää paras vuosi ikinä!" ja nyt mä pääsen toteuttaa sitä. Koska kerranhan vaa mä oon 15. Pahin teini-ikä, joten pitäähän mun saada olla teini. Ei tuu toista mahollisuutta.

Ja vaikka mä oon tän vuoden aikana muuttunu paljo, en mä voi tietää paljo mä tuun viel muuttumaa. Mut se on varma et tästä lähtien teen kaiken vaa niin ku ite haluun, en siten miten muut oottaa mun tekevän. 
'Cause any way I want it that's the way I need it!