tiistai 11. kesäkuuta 2013

Pallomaha ja skeittilauta

Ostin tänään skeittilaudan.
Haluun viettää kaikki kesäyöt rullaillen ympäri kylii kavereitten kaa!
Kuhan nyt ensin vähän oppis tota :DD

Anteeks kun musta ei oo kuulunu vähään aikaan, kun mulla oli viime viikolla pieni leikkaus. Sen takia masu on ollu niin turvonnu että oon piilotellu kotona, kun en oo uskaltautunu laittamaa itteeni ja lähtemää minnekkään. Käytännössä oon näyttänyt aikalailla pöhöttyneeltä Niiskuneidiltä.
Torstaina kuitenkin kohti Stadia ja sieltä Heidin luokse viikonlopuksi, ihanaa päästä taas laittamaan itteään pitkästä aikaa!

Koitan olla taas tästä lähin vähän aktiivisempi kirjoittaja, Niiskuneiti kuittaa!


tiistai 4. kesäkuuta 2013

You wanted the best!

Viimiset pari päivää on ollu elämäni hämmentävimmät. Koska KISS. Vaikka oon nahny ne aikasemminki, oli tää kokemus jotenki ihan törkeen jees, yks parhaimmista.
Kaikki alko siis sunnuntaina, kun Venlan kanssa lähdettiin kohti Hartwallia jonottamaan. Olin stressannu tota yöks menemistä jo jonki verran, koska kerranki mulla oli mahollisuus mennä yöks, ja tuntu että kaikkien kavereitten suunnitelmat oli vasta maanantaina tulo. Venla sitte pelasti mut ja pääsin vihdoin kokemaa yön yli jonottamisen hienouden.


Kaikista parasta yöjonotuksessa on IHMISET. Tajusin, että olisin voinu ihan hyvin tulla paikalle yksin ja selvitä hengissä silti. Meille muodostu ihan mahtava porukka, kiitos siitä, vaikka mä vähän nysväilin ja yritinki nukkua.


Tossa nyt jonkinlaista makua jonotuksesta, ei siis mitään mullistavaa matskua =D Mut pointti oli siis että olitte ihania, jos joskus tätä luette!

Keikalta mulla ei ole YHTÄÄN kuvaa. Miksikö? Koska keikoilla keskityn kuuntelemaan, riehumaan, hulluuntumaan ja kaikkeen mikä jää kokematta jos viettää sen ajan linssin takana. Ja voin jopa ylpeenä sanoa, että vaikka varmaan 90% katsojista vihas sitä faktaa että Reckless Love lämppäs, mikää ei olis vinu piristää minuu paremmin ja tuoda tarvittavaa fiilistä ylle ku ne!

Voiko mennä enää paremmaksi? VOI
Keikan jälkeen majottauduttiin Juiben kanssa Hard Rock Cafen eteen seuraavan päivän Gene Simmonsin vierailua odottamaan. Se yö oli ehkä elämäni parhain, kahestaan Juiben kanssa nimittäin päästiin kuvauttamaan ittemme Eric Singerin kanssa. Se istuskeli hotellin terassilla parin kaverin kanssa, ja kerto kuinka mä kuulostin ja näytin ihan joltain tyypiltä jostain leffasta, mitä se ei voinu ollenkaa muistaa nimeltä. Pakko on kyllä sanoa, että oli miellyttävä ihminen.


Tämän välikohtauksen jälkeen linnottauduttiin takasin Juiben kanssa jonottamaan ja vietettiin loppuyö siinä sitte ihan innoissamme Ericin johdosta. Mulla on nyt jo ikävä sitä energian määrää! Yön aikana kerkes tutustumaan jo vaikka millasiin ihmisiin, ja sain kuulla että jos kahdella Lennon-silmälasi-päisellä miehellö olis oma levy-yhtiö, ne palkkais mut :D Lisäks meistä tuli oikea turistikohde, kun varmaan kymmenkunta yhteiskuvaa tuli annettua ihmisille. Niistä ei ikävä kyllä meille tullu kopioita, mutta tässä vähän illan fiiliksiä.


Oltiin sitten myös ensimmäiset HRC:ssä, ja pinestä tilasta huolimatta eturivi keskeltä oli jees. Ennen Genen tuloa lavalla soitti joku bändi jolla oli kovin vaikea nimi (mut tosi jees porukka), ja Santa Cruzin Arttu ja Joonas. Oli kiva nähä Santa Cruziaki akustisena, vaikka vaan muutaman biisin verran.



Lopulta sitte Mr Simmons pääsi lavalle asti, ja oli se aika outoa olla niin lähellä. Eihän tuo mikään kummonen tilaisuus ollu, mutta aika ainutkertasta silti. 


Tämän jälkeen kuolleena junalle ja vihdoin kotiin kohti uusia koitoksia, vaikka mieluusti olisin jäänyt vielä keskiviikoksi Helsinkiin, kun Gene ja Paul ovat kuulemma luvannu tehä kävelyn keskustaan. Mutta ei oo mulla silti valittamista, on ollu sellaset pari päivää, ettei näitä ihan hetkessä sulatella!
Kiitos kaikille ihmisille, jotka tähän vaikutti, ja ennen kaikkea kiitos KISSille!


Huom! Video ei taaskaan ole mun kuvaama!

lauantai 1. kesäkuuta 2013

KESÄKESÄKESÄKESÄ

En kestä! Koskaan ei oo varmaan kesälomalle pääsy tuntunu näin hyvältä! Oikeestaan tää tunne tuli jo torstaina vikan kokeen jälkeen, mut nythhän se kesä vasta oikeesti alko.
"Kevätjuhlissa" ei oo mitään muuta kivaa kun se, että saa laittaa mekon ja kivat korkkarit, ja mähän käytän tälläset tilaisuudet aina hyödyks :D


Mut nyt kuitenki vapaalle, kohta lähtö Helsinkii, sunnuntaina KISSiä jonottamaa ihanassa seurassa ja keikan jälkeen suoraan Hard Rock Cafelle jonottamaa tiistain Gene Simmonsin vierailuu. Ihan mahtava alotus kesälle!!

maanantai 27. toukokuuta 2013

Because we can!

Huhhuh! Eilen viimeinkin oli se kauan odotettu Bon Jovin keikka, ja kyl mahtu päivään tapahtumia koko rahan eestä! Aamulla kuuden aikoihin lähdin matkaan Helsingistä Heidin kanssa kohti Tamperetta ja Ratinan Stadionia. Jonotus on aina ollu mun mielestä jo puolet koko keikoilla käymisen ilosta, ja niin oli tälläki kertaa. Tosin, jonotus menetti vähän hohtoaa miljoonan fast track/fan club -kategorian takia, koska ne pääs alueelle ennen meitä. Pikkukikkoja. Sain taas paljon uusia kavereita ja erityispropsit kaimalle, olit ihana. 

Lämpöä riitti vaikka muille jakaa, ja sehän sopi mulle. Onneks olin uskaltautunu laittamaa vaatteet, jotka suunnittelin, koska en olis varmaan selvinny yhtään lämpimämmissä kamoissa.

Caution, Slippery When Wet!

Ja meijän parivaljakko, Heidiltä tämä kuva.

Oon ehkä ihan hirvee, kun sanon näin, mut keikka oli pieni pettymys. Vähän turhan pakotetulta pepsodent-hymyltä se maistu joissain kohdissa, vaikka mukana oli ihan törkeen loistavia hetkiäki. Vähän pilas myös se, etten käytännössä nähny lavalle tai screeneille ollenkaa. No, bileet pystyyn silti!

Keikan jälkeen lähettiin sitte väkijoukon mukana poispäin stadionilta, ja kukas se siinä, lämppärinä ollu Jonne Aaron, umpikännissä. Olihan siltä pakko mennä pyytämää kuvaa, ihan vaan koska nauratti sen kunto. Vastaus kysymykseen että saako sun kanssa kuvaa kuulu näin: "No tottakaaai tollasis vaatteissa kuvan saa mun kans, oot tollanen melkone Jovi-tyttö"


Nauran tälle kuvalle vielä varmaan viikon päästäki, ollaan molemmat vaa niin pulsun näkösiä :D

Ja hei, mikä parasta, keikän jälkeen lähettiin junalla kohti Helsinkiä, josta porukat oli tulossa autolla hakemaan mua. Toi juna oli siis ainoa mikä meni minnekkään enää tohon aikaan, ja porukat sano etteivät jaksa ajaa Tampereelle asti. No, miten kävikää, juna hajos ja vaihettiin toiseen, reilu tunti aikataulusta jäljessä. Lopulta olin kotona nukkumassa viiden maissa, tasan 24 tuntia siitä kun olin aamulla heränny.

Sinänsä öinen junahässäkkä olis ollu ihan huvittava, jos aamulla ei olis täytyny kaheksalta nousta terveystiedon kokeeseen. Yllättävän hyvin se meni, kun mulla oli puolen litran termospullokahvit mukana. Nyt oon ollu liian ylikierroksilla, että saisin nukutuksi päikkäreitä, joten tänään varmaan oon aikaseen menossa nukkumaa...

Nyt sitte vielä tähän oma kohokohta koko keikalta, en olis ees uskonu että ne soittaa tätä kun ei oo hirveesti muualla soittanu. Jotenki oon aina samaistunu tähän biisiin ja siitä on tullu mulle tosi tärkee. Ku kuulin tän alkavan, oli tosi lähellä ettei menny taju, ja henki salpaantu kokonaa. Illan paras hetki!
Huom, tää ei oo mun kuvaama.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Musta on tullu shoppailuhullu

Mihin se aurinko hävis viikonlopuks?
Syytän kultaa, koska heti kun se lähti takas Stadii, aurinko alko taas paistaa nyt illalla.
No mut viikonloppu oli ihan mukava, ja sain myös kaveriks tänne tälläsen pikkukaverin, ku systeri on ulkomailla. 


Eipä se tosta varjosta raukka pahemmin näy, ku meikäläinen vie kaiken spottivalon =D Se on siis kani, nimeltään Tyyne. Ihan kiva tyyppi.

Kaninhoitajan lisäks musta on tulossa kovaa vauhtia kunnon shoppailija! En oo pitkää aikaa ostellu näin paljon vaatteita yms näin tiheeseen tahtiin, mutta kun on vaan sattunu kaikkee kivaa eteen.
Ostin kirpparilta uudet kengät, jotka on jotain buutsien ja korkkareitten sekotusta, oikein kivat. Tulee sellanen cowboy olo, mut samalla tosi tyttömäinen.


Oon myös ostanu sellasen kivan hameen, mutta siitä ei oo tällä hetkellä kuvaa. Aion kuitenki joku päivä laittaa sen kouluun ni ehkä saan sitte napattua asukuvan. Lisäks Bon Jovin keikkaa varten ostin uudet shortsit, kun satuin näkemää H&M:ssä. 


Erittäin taiteellista kuvaa tosiaan, mut rakastuin noihin heti, koska noi on tollaset ihan perus mustat shortsit (mustia mulla ei vielä oo ollu) ja noi nyöritykset vaan on niin kivoja. 
Ja housujen seuraksi sain vihdoin valmiiks mun hyvin hitaasti edistyneen paita projektin Jovia varten, nimittäin sen Slippery Whet Wet -paidan.
Ja ihmiset hyvät, seuraavan kuvan tarkotus on näyttää paitaa, vaikka ensisilmäyksellä se oliskin hieman häiritsevästi zoomattu.


Oon ihan tyytyväinen tohon. En nimittäin oo mikää hirveen hyvä näis tuunaushommissa, mut näköjää mä saan ees jotain käyttökelposta aikaseks =D

Huomenna sitte shoppaillaan vähän lisää, ku pitää ostaa yks laukku, jonka oon luvannu ostaa itelleni "palkinnoks" yhestä saavutuksesta. Ja tarvin uuden laukun. Sen jälkeen jännätään tiistaina olevaa koulun bändikurssin konserttia jossa oon soittamassa ja laulamassa, ja viikon päästä onkin jo toi kauan odotettu Bon Jovin keikka. Kiirettä pitää, mut kaikkee kivaa on onneks edessä!


keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Rakastan rakastan!

Poltin tänään melkein mun kädet ja rintakehän auringossa. Meillä ei ollu koulussa ussan tuntia, joten hypärin ajaksi menin yhen kahvilan terassille teelle ja lukemaan.


 Rakastan aurinkoa! Ja oon myös alkanu rakastamaa teetä. Vihreetä erityisesti, se on muuten tosi terveellistä. Ja oon myös ihan rakastunu lukemiseen. Täl hetkellä luen ihan innoissani Kolmea Muskettisoturia. En malta oottaa kesälomaa et voi vaan makaa auringossa ja lukea. Toivottavasti nää kelit jatkuu, rakastan niin ku on vihdoin lämmin.


Ihan hymyilyttää kaikki =)

tiistai 7. toukokuuta 2013

mä elän taas!

Hei kaikki!
Ihanaa, mä oon taas piristyny, takana jo kaks kokonaista ihan loistavaa päivää. No miksei olis, kun kesäki näyttää vihdoin tulevan. Mulla oli pitkä väli, etten jaksanu ees panostaa ulkonäköön yhtään, saatoin olla päivän jopa kollareissa, mutta toissapäivänä seki muuttu. Löysin nimittäin uudet ihanat valkoset korkkarit ja mun sisänen Vixen-tyttö heräs taas henkii. Leikkelin myös vähän hiuksia kun ne on päässyt taas rehottamaa miten sattuu. Ihanaa olla taas pirteenä!


Tässä jotain "päivän asun" tapasta, ja uudet kengät tietenki. 
Niistä vielä vähän lähempää kuvaa:


Ja uskokaa tai älkää, maksoin näistä 15e vaikka lähtöhinta oli 50! Ja ainoostaan mun koko oli jäljellä. No, eipä tässä vielä kaikki, toinen suuri mielialan kohottaja tuli parin vuosikymmenen takaa. Sain viikonloppuna nimittäin siskon mieheltä sen vanhan Walkman-kasettisoittimen. Kyllä nyt kelpaa pyöräillä kouluu ku vyössä kiinni ihan tuliterä soitin ja C-kasetit.



Tänää vielä kaiken lisäks reippailin pyörällä puol tuntii suuntaasa kaverille ja sen kanssa käytii tunnin kävelyllä. Kyllä tuli pirtee olo, vaikkei se varsinaista urheilua ollukkaa, mutta 2 tuntii putkeen tuli vietettyä ihan liikkeessä. Ja ihan hyvinhän päivän asun sai muunnettua "sporttisempaan" muotoon:



Toivottavasti kaikilla muillakin on ollu kivaa nyt kun aurinko on taas löytäny meidät, pidetää hauskaa kesä on taas täällä, eikä lomaankaa oo paljoo enää aikaa! Tähän vielä Bruce Springsteeniä, koska sitä mä nyt ensimmäisenä oon alkanu kuuntelee paljon tolla Walkmanillani. Mikää ei muuten voita sitä fiilistä, ku pyöräilee auringonpaisteessa ja kuuntelee kasetilta Brucee!